Kotona tehtyä, kiitos

Olen tehnyt semi-uudenvuodenlupauksen, tai oikeastaan toivomuksen: haluaisin kokata enemmän kotona. Olen nimittäin viime vuosina pudonnut klassiseen yksineläjän sudenkuoppaan: en kokkaa, koska "ei sitä jotenkin vaan itelleen viitsi". Pystyisin jo todennäköisesti tilaamaan silmät kiinni Foodorasta Beijing 8:n dumplingit tai Eat Poken lohi-avokadokulhon ja reitti lähilounaspaikkoihini on piintynyt lihasmuistiini johonkin puoliautomaattisten toimintojen joukkoon.

Eikä siinä mitään.

ruokahommat3.jpg

En ole sitä koulukuntaa, että kyllä tolkun ihmisen ja kunnon emännän tarttis itte kaikki tehrä - nykyään on onneksi tarjolla vaihtoehtoja, joista varmaan löytyy sopiva jokaiselle riippuen kiireestä, jaksamisesta, mielenkiinnosta tai siitä, mitä tykkää syödä.Mutta ei minulla oikeastaan ole kiire. Sitä paitsi - olen huomannut, että pelkän take awayn syömisestä tulee pidemmän päälle tyhjä olo, enkä nyt tarkoita sitä, että annokset olisivat liian pieniä. Noutoruoka ruokkii ehkä ruumista, mutta sielu jää nälkäiseksi. Sielu ei elä kaloreista, vaan rakkaudesta, ja sitähän ajatuksella itse kokattu ateria aina sisältää.

Pelkällä paahtoleivällä ja jugurtilla eläminen ei myöskään ole hyvinvoinnin ja jaksamisen kannalta kovinkaan kestävä ratkaisu. Sitä paitsi, minähän muistaakseni pidän ruoanlaitosta.

ruokahommat1.jpg

Moni yllättyy kun kuulee, miten laiska kokki olen - olenhan tehnyt ruokajuttuja, -kuvauksia ja reseptejä ainakin puolet aktiivisesta työurastani. Ehkä juuri siksi olen niin huono kokkaamaan kotona. Kun jotain tekee pitkään työkseen, ei vapaa-ajalla vain enää huvita.Koska teen nykyään enää vähän ruokakuvaushommia, päätin, että on aika löytää uudestaan se nautinto, joka minut alun perin tuolle alalle ajoikin. Miten ihanaa on pyöritellä kaupassa hedelmiä kädessään, valita jokainen omena tai peruna huolella (puhumattakaan kesästä, kun pääsee torille!). Piipahtaa lähileipomossa ja kysyä mikä on hyvää, mikä kalatiskin eväkkäistä on tuoreinta. Raahustaa supermarketin käytävillä ja tutkia pakkauksia. Rakastan tutkia, hypistellä ja vertailla tuotteita. Ulkomaillakin haluan aina ekana supermarkettiin.

Tykkään ruoanlaiton aistikkuudesta: kädet kulkevat reittiä viileästä vedestä lämpimään pyhkeeseen, kylmästä kuumaan, kovasta pehmeään. (Olen tarkka siitä, miltä työvälineet, tekstiilit ja leikkuulaudat tuntuvat kädessä, sehän on puoli nautintoa.) Sitruunoiden leikkaamisessa parasta on se tuoksu, joka leviää koko keittiöön. Ja se ääni, joka tulee kun raaputtaa voita rapeaksi paahdetun leivän päälle.

ruokahommat5.jpg

Parasta on, kun aikaa on niin reilusti, että ehtii valita hyvän levyn ja kaataa itselleen lasin kokkausviiniä. Ehkä jopa pukeutua esiliinaan...Keittiöni on epätoimiva sekoitus reiluja neliöitä ja minimaalista laskutilaa. Olen sen verran tosissani, että ostin Ikeasta pyörillä liikuteltavan apupöydän, jolla sain tuplattua keittiön laskutilan. Hyvä ratkaisu siihen asti, kunnes saan keittiöremontin toteutettua.

ruokahommat9.jpg

Älysin onneksi, että Pinterestissä on ehdottomasti oltava omat kansiot helpoille ja nopeille ruoille, kikkailujutuille ja leivonnalle. Akuutin arkiruokainspiraation puutteessa ei ole mitään iloa kansiosta, joka vilisee yön yli haudutettavia perinnepatoja tai suklaatäytekakkuja .Ostin jossain vaiheessa tosi paljon keittokirjoja, mutta möin suurimman osan kirpparilla kun huomasin, että vuodesta toiseen käytän vain niitä muutamaa samaa. Niitä kaikkia yhdistää arvostus yksinkertaista ruokaa kohtaan.  Saku Tuomisen Basta! ei ikinä lakkaa inspiroimasta, Diana Henryn Simple ja Antonio Carluccin Simple Cooking ovat uudempia hankintoja. Vuosien takainen suosikki on myös Harry Eastwoodin Skinny French Kitchen, jossa kokataan ranskalaisia klassikoita hieman kevyemmin ja freesimmin (monet perinteiset ranskalaisruuat ovat omaan makuuni liian rasvaisia ja raskaita). Ostan jokaisen keittokirjan, jonka nimessä on sana simple. En silti vieläkään ole löytänyt yhtään kirjaa, joka olisi juuri se, jota etsin. Ehkä se pitää tehdä itse.

Ruokainspiraatiota saa toki muualtakin kuin keittokirjoista. Luin juuri Stephanie Danlerin Sweetbitterin, joka on ravintolamaailmaan sijoittuva romaani. Kirjan juoni ja henkilöt olivat täysin yhdentekeviä, mutta pidin kirjoitustyylistä, etenkin ruokien ja viinien kuvauksesta. Sen jälkeen teki mieli syödä vain parasta, viipyillä viinilasin kanssa vähän pidempään...

ruokahommat2.jpg

“BITTER: always a bit unanticipated. Coffee, chocolate, rosemary, citrus rinds, wine. Once, when we were wild, it told us about poison. The mouth still hesitates at each new encounter. We urge it forward, say, Adapt. Now, enjoy it.”Kuitenkin:  ehdottomasti tärkein vinkkini arkiruoanlaittoon on oppia arvostamaan yksinkertaista ruokaa. Silloin maailma on aina täynnä mahdollisuuksia syödä helposti mutta hyvin (paitsi aina, kun menet ravintolaan ja toivot, että kokki olisi malttanut kikkailla vähän vähemmän.. Ehkä hassua, mutta luulenpa, että yksinkertainen kokkaaminen vaatii itseluottamusta ja uskallusta enemmän kuin monimutkainen.) Vähän raaka-aineita, mutta hyviä, ajatuksella valittuja. Valitse sesongin tuotteita, osta vähän vähemmän mutta parempaa laatua.

Toinen: pasta. Aina pasta. Miten vaikeaa elämäni olikaan ne vuodet, kun sain jostain päähäni, että pasta on epäterveellistä ja sitä pitäisi vältellä. Kun kaapissa on pastaa, oliiviöljyä ja valkosipulia tai kuivattuja chilihiutaleita, on siellä aina nopea lounas tai illallinen. Jos jääkaapissa on vielä parmesania ja ehkä nippu persiljaa, ollaan jo todellisen ruokatapahtuman äärellä. Sekaan voi lisätä mitä vain vihannesta, sieniä, chorizoa, pekonia tai pähkinöitä. Ei niitä kaikkia, koska yksinkertainen on pastassakin parasta.

Ja kolmas: on päästävä yli siitä ajatuksesta, että yksinelävä ei ansaitsisi hyvää, kotona kokattua ateriaa, vaikka joka päivä. Tämän sanon yhtä paljon itselleni kuin teille, arvoisat lukijat. Ja kauppiaille - onhan se nyt hassua, että kaupunkien keskustat ovat täynnä sinkkutalouksia, mutta keskustankin kaupoissa pakkauskoot ovat edelleen suunnattu nelihenkisille perheille. Ylistys ja kunnia tuoretiskeille!

ruokahommat8.jpg

Ja koska on ihan tylsää kirjoittaa ruoasta jakamatta reseptiä, tässä parsakaalipasta, jota olen syönyt viime aikoina aika paljon.  Ihan ite tein. 

Sitruunainen parsakaalipasta

(kahdelle - yksineläjät huom: ei tekosyitä, resepti on helppo puolittaa)

200 g pastaa

1 parsakaalin kukinnot 1 sitruunan mehu + hieman kuorta raastettuna 2 kourallista raastettua parmesania 2 rkl pinjansiemeniä loraus neitsytoliiviöljyä hyppysellinen chilihiutaleita suolaa mustapippuria

Leikkaa parsakaalin kukinnot palasiksi. Laita pastalle vesi kiehumaan suureen kattilaan. Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan.

Pastaveden kiehumista odotellessasi laita pienempään kattilaan tai kasariin vettä ja kuumenna kiehuvaksi. Lisää parsakaalit ja keitä 4 minuuttia. Valuta vesi pois ja muusaa keitetyt parsakaalit kevyesti haarukalla. Lisää joukkoon sitruunan mehu ja hieman raastettua kuorta, parmesan, pinjansiemenet, oliiviöljy ja mausteet.

Kun pasta on valmis, valuta se ja sekoita parsakaalisoosiin. Syö heti.

Teksti ja kuvat: Eeva Kolu